perjantai 5. huhtikuuta 2013

Helmililjoille kyytiä



Hei, hankin meille kukkia kevään kunniaksi, kuulemma ovat nimeltään Helmililjoja. Todennäköisesti he ovat elossa noin vuorokauden näillä puutarhurin taidoilla, joten nopeat moikkaukset heille vielä ennen hautajaisia. He ovat kauniita. Oikein helmeileviä ja pirteitä. Myös kissaneidit pitävät heistä. Vaikka tylsänä tyydynkin itse vain nauttimaan visuaalisesta vihreyspläjäyksestä sohvapöydälläni, täytyy varsien olla myös makuelämykseltään mainiota naposteltavaa, sillä kisut nauttivat näistä enimmäkseen makuhermoillaan. Aina kun silmä välttää, istuvat molemmat sohvapöydällä natustelemassa kukkasta poskeensa. Eivätkä edes tajua katua. Pitäisikö itsekin maistaa mikä siinä niin kovasti kiehtoo?





Jospa kuitenkin jättäisin kukkien maistelut sikseen ja siirtyisin lukemaan uusinta Glorian Kotia 
(ja vahtimaan noita kuolemaan tuomittuja kukkasia tuholaiskissoilta)! 

Mira (:


4 kommenttia:

  1. Haha maista pois ;) tai jos et kuitenkaan. Heh! Meiän Mörkö on vähän samanlainen jos meille tulee joskus harvoin jotain kukkia. Ne menee parempiin suihin ja mullat on vähintään kuopsittu ruukusta. Mun surullinen yritys kasvattaa basilikaa loppus heti siihen ku se alkoi itämään - Mörkö söi nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo kissakaverit osaa hoitaa kukat aina parempiin suihin... Voi Mörköä, hän taisi tykätä basilikasta. ;)

      Poista
  2. Minäkin oon miettinyt kivojen kevätkukkien hommaamista, mutta en oo sitten kuitenkaan viitsinyt kertaakaan ostaa niitä ihan siitä syystä, että kissat söis ne kumminkin :D En tajua, mikä kaikissa viherkasveissa on niin kiehtovaa kissojen mielestä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että kaikki "elävä" on niin erikoista meidän säälittäville citykissoille, joille kesällä nurmikkokin on epämukava kokemus tassujen alla. Että kai niitä on pakko ihmetellä ja vähän maistella, kun niin erikoisia tuttavuuksia kaveruksille ovat...

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)