sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ne pallerot mantelista




Höntyilin aiemmin mantelimassasta tehdyistä palleroista. Reseptin nappasin itseasiassa erään nimeltämainitsemattoman maamme ruokakauppaketjun asiakaslehdestä (arvatkaa nyt kumpi se on), mutta sovelsin sitä itse. Ohjeessa nimittäin oli jauhettujen manteleiden lisäksi jauhottuja pistaasipähkinöitä, jotka lopullisesta versiosta jätin pois. Kokeilin sitäkin versiota, mutta pistaasipähkinän maku jää suklaakuorrutteen jalkoihin niin pahasti, ettei mielestäni maksa vaivaa kuoria niitä kynnet verillä ja sitten jauhaa tehosekoittimessa pienen pistaasipölyn leijaillessa ympäri kämppää. Voi nimittäin suoraan ostaa mantelijauhoa! (Okei, kuulin jo, että niitä pistaasejakin saa ostettua ilman kuoria, mut eipä sitä kerrottu kyseisen ruokakaupan reseptissä...) Näistähän voisi myös tehdä niitä cake pop:seja (vaikka ei kakkutaikinaa sisälläkään)! Massa on nimittäin aika kiinteä, ja pysyy kyllä tikussa.


Yleensä en ole tänne suoraan reseptejä laittanut, mutta menköön näin joulumielellä läpi seulan :)

Mantelipallot


Massa:
2 dl mantelijauhoa
2 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
ripaus Marianne-rouhetta
2 rkl kylmää vettä


Kuorrutukseen:
50 g Fazerin sinistä, 
pinnalle tomusokeria 
tai Marianne-rouhetta.

Ohje: sekoita, pyörittele, dippaa, koristele ja anna jähmettyä. SYÖ.



Lisäksi tein myös toffeekarkkeja, nekin oli huippuja! :) Kaikkia tämmöisiä on kaiken lisäksi todella hauska näpertää. Kaikkihan siitä ei tykkää, mutta mulle tämmöinen pien askartelu on kyllä aivojen lepuuttamista parhaimmillaan. Huomasin nyt ihania reseptejä joulukarkkeihin, ehtisiköhän niitä vielä tekemään aaton ruokapöydän jatkeeksi?

Mira (:


6 kommenttia:

  1. Vitsit, kun mä en tänä vuonna ehtinyt ollenkaan tehdä minttunappeja :( Ne on vaan niin parhaita, ja mulle niistä tulee myös lapsuusmuistot mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ne sun minttunapit oli kyllä todella hyviä, muistan sinun niitä joskus tarjoilleen. :)

      Poista
  2. Piti vielä sanoa, että näähän ois helppoja korvikkeita niille! Ja karkille, jota en siis saa edelleenkään syödä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on hyviä korvikkeita! Ja hei, tää on oikeesti myös aika terveellinen vaihtoehto, vaikka sokeria paljon tuleekin. ;)

      Poista
  3. Oi, herkulliselta kuulostaa! Täytyykin kokeilla joku kerta, vaikka nyt jouluksi ei ehdikään.. Tykkään kans näperrellä kaikki tuollaisia itse ja kun vaan ehtisikin tehdä aina rauhassa :) Pikku-apuri jaloissa pyörimässä ja oma hajamielisyys ei ole kauhean hyvä yhdistelmä, mutta itse on kyllä kiva kokeilla kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Kaikki tämmöinen näpertäminen on mukavaa. Ehdittiin vielä jouluksikin niitä tekemään lisää eilen. Kohta sun pikkuapuri voikin pyöritellä palloja puolestasi, niin saat lisää tonttuvoimaa! <3

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)