maanantai 13. toukokuuta 2013

Vallilaa vai Marimekkoa ikkunalle?


Nyt on hakukoneet ja kuvahaut käännetty suorastaan ympäri yrittäessäni löytää mustavalkoisia verhoja uuteen asuntoomme. Aiemmin paljastin ruokatilan suunnitelmiani postauksessani, jonka jälkeen jäin miettimään olohuoneen, ruokatilan ja keittiön yhteistä ikkunaseinää verhoineen. Nyt luulen, että on kärkikasti valittu! Jos näistä ei löydy lempparia, niin sitten ei mistään.  Marimekkoa vai Vallilaa, siinäpä hyvä kysymys! Täytyy myöntää, että myös Ikea oli aika kova kilpailija, mutta karsiutui loppukahinoissa ainakin suunnitelmista pois. Katsotaan sitten loppuvaiheessa, jääkö verhojen hankinta budjetista kiinni ja palaan nöyränä edullisten verhojen pariin.;)

Printtikuosit, aiheena puu


1. Vallilan Kelohonka on tunnettu kangas, jota aina jään ihastelemaan. Mustavalkoinen versio kankaasta on dramaattisen kaunis. (Kuva)
2. Vallilan Petäjä-kangas on luonnonläheinen ja pirteä vaihtoehto. (Kuva)
3. Marimekon Tuuli kangas on eläväinen ja tyylikäs, ehkä tämän hetkinen suosikkini.(Kuva)

Kuviolliset kankaat


1. Marimekon Vatruska-kangas tuo mieleen kesän ja on veikeä kuvioiltaan.(Kuva
2. Marimekon Siirtolapuutarha-kangas tuo vähän väriä tähän sakkiin. Miksei tätä ole mustavalkoisena? (Vai onko?) Kuvioltaan tämä on kärkikahinoissa, mutta värit arveluttavat... (Kuva)
3. Marimekon Bottna-kangas on kaunis, raikas, mutta onko kangas kuitenkin liian vaalea? (Kuva)

Graafiset kankaat



1. Marimekon Kaivo kangas on tyylikäs ja tunnettu kuviostaan. (Kuva)
2. Marimekon Lokki-kankaan kaaret elävät kauniisti verhoissa. (Kuva)
3. Vallilan Pilkku-kangas on myös veikeä ja isot kuviot yksinkertaisen kauniita katsella. (Kuva)


Nyt vaan sitten puntaroimaan vaihtoehtoja (ja hintoja).  
Miten näin hyvistä vaihtoehdoista saa päätettyä?

Mira

20 kommenttia:

  1. Mä äänestän Marimekkoa! Vatruska ja Siirtolapuutarha on kivoimmat :) - Milluri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä kivoja kummatkin! Marimekkovoittoinenhan tämä koko satsi oli, joten todennäköisyydet ovat Marimekon puolella. Mutta on kyllä vaikea valinta, täytyy vielä pohtia!

      Poista
  2. Hienoja vaihtoehtoja kyllä kaikki, vaikea varmasti valita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minunkin mielestäni, valinta on kovin vaikea! Täytyy käydä varmaan hipeltämässä näitä kaupoissa, ehkä sitten saa tuntumaa paremmin omaan lemppariin. :)

      Poista
  3. Hih, kas siinäpä sinulla pulma. :)
    Omaa silmää miellytti Kelohonka eniten.
    Jopa mun makuun tuo siirtolapuutarha on liian räikeä kangas.

    Mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, pulma mikä pulma! Kelohonka on kovin kaunis, siitä on kauniita värillisiäkin kankaita.:) Niitäkin ihastelin. Siirtolapuutarhan värillisyys jotenkin hiukan pelottaa, koska mustavalkoisuus oli se juttu. Harmi, ettei tuota kangasta ole mustavalkoisena, kuvio on nimittäin kovin mieleinen...

      Poista
  4. Mulla on itselläni Vallilaa: makuuhuoneessa tummanviolettia Kelohonkaa, olohuoneessa mustavalkoista Mon Amouria (jota ilmeisesti ei enää ole, kuin suihkuverhona...) ja keittiössäkin vielä, kankaan nimeä en vain muista... :D Hurahdin "hieman" noihin Vallilan kankaisiin...

    Näistä kankaista mainitsemaasi paikkaan valitsisin varmasti tuon Marimekon Tuulin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tähän valikoituikin vähän Vallilan kankaita, olen kovin hullaantunut niihinkin minäkin! Helppohan noin kauniisiin tekstiileihin on hullaantua ja hurahtaa, ymmärrän täysin. ;) Ihan mahtavia kuoseja. Oh, harmi ettei tuota Mon Amouria enää ole... Suihkuverhosta täytyy vielä tehdä pohdinta sitten erikseen, mutta kyllähän näistä moni kuosi soveltuisi kauniisti myös suihkuhuonetta piristämään. Ja Tuuli on kyllä ehkä tämänhetkinen suosikki, jotenkin tykkään vaan siitä kovasti. :)

      Poista
  5. Voi miten kauniita vaihtoehtoja oletkaan löytänyt. Silmää miellyttää lähes kaikki, mutta kuitenkin Petäjä kaikista eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kaikki kyllä kauniita vaihtoehtoja, kaikki hyödyntämiskelpoisia! Vaikea valinta edessä. Hassua, miten nämä "äänet" ovat jakautuneet aika tasaisesti monelle vaihtoehdolle! Petäjä on kyllä upea, se on niin raikas ja herkkä jopa. :)

      Poista
  6. Oi kivoja verhoja oot löytäny. Mun suosikkeja on nuo kuviolliset puu kankaat ja Vallilan Petäjä kaikkein mieluisin! Ei muutkaan kyllä hullumpia ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kovan penkomisen kävin läpi näitä metsästäessäni ja vertaillessani! Aika moni kaunis vielä jäi näidenkin ulkopuolelle, kun eivät sopineet visiooni, vaikka kauniita olivatkin. :) Ehkä sitten makuuhuoneeseen voisi hankkia vaaleampia sävyjä, mutta tämmöistä vahvaa meinikiä kaivataan kyllä olohuone-keittiö akselille! Petäjä on kyllä kaunis, pakko olla samaa mieltä. Nuo puut ovat minunkin suosikkejani oikeastaan kaikki, koska se sopisi siihen meidän sisustustarraan teemansakin puolesta oikein kivasti.

      Poista
  7. Marimekon Kaivo ja Vatruska on ihanat. Ja niin on kyllä kaikki ne puukuositkin! Vaikee valinta :)
    Minun tutuilla on muuten mustavalkeassa keittiössä siirtolapuutarhakankaasta tehdyt verhot ja se on kyllä pirtsakan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan ne ihanat! Apua, en yhtään osaa enää päättää. Onneksi kodin makutuomarillakin on mielipide, hänen visionsa on selkeästi kapeampi kuin minun, hän nimittäin tiesi heti lempparinsa, eikä ollenkaan arvuutellut, kuten minä. :) Ja ihan totta, jos on muuten neutraaleja sävyjä tilassa, tuo siirtolapuutarhakaan ei välttämättä näytä liian värikkäältä. Hmmm...

      Poista
  8. Mä tykkään Marimekosta! Lokki ja Bottna on mun suosikkeja :)

    VastaaPoista
  9. Lokki on aika herkku, oon itekin kaavaillut siitä kappaa keittiön ikkunaan. :) Mietin olohuoneesen myös pitkän aikaa mustavalkoista graafista verhoa, mutta päädyin lopulta Vallilan yksiväriseen valkoiseen läpikuultavaan sivuverhoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkupa tosiaankin! Se on kyllä yksinkertaisuudessaan kaunis. Meillä on ollut jo useamman vuoden olohuoneessa läpikuultavia verhoja, joten ehkä jo sen takia haen muutosta mustavalkoiseen, vahvakankaiseen suuntaan ruokailutila-olohuoneakselilla. :)

      Poista
  10. Musta noi puukuvioiset on hienoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin! Luulen, että lopullinen valinta tehdään juurikin niistä kankaista. :)

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)