Nyt, kun uusi koti on oikeasti jo lähes näpeissä, on haaveilu ja suunnittelu suorastaan karannut käsistä. Vuokra-asuntoon emme nimittäin tehneet isompia hankintoja pitkään aikaan juuri se ajatus mielessämme, että saamme sitten istutettua uudet kalusteet uuteen kotiin paremmin. Uusia hankintoja yritämme tehdä harkiten ja vähitellen. Se mielestäni tuntuu myös mielekkäältä, koska olenhan tämmöinen pieni pesänrakentaja luonteeltani, eikä koti varmaan koskaan tunnu (avomieheni harmiksi) valmiilta, vaan aina löytyy joitakin aarteita, jotka täytyisi suorastaan lennättää kotiin. Tämä pitkäjänteinen pidättäytyminen ostostelusta on myös tehnyt hyvää, sillä uskon nyt pystyväni harkitsemaan tarkemmin hankintojani. Yksi haaveilemani juttu on jo pitkään ollut Lokki-valaisin.
Koska valaisin on ollut ihaluni kohde jo vuosia, melkein uskoisin, että se voisi olla yksi semmoinen hankinta, johon olen rahallisesti valmis panostamaan. Vaikka valaisin nousi uudelleen suosikiksi jo muutamia vuosia sitten, uskon sen pysyvän pitkään omana suosikkinani, eikä sen arvo ainakaan omissa silmissä vähene, vaikka sisustuslehdet tämän klassikon (hetkeksi) hylkäisivätkin. Voi kuitenkin olla, ettei Lokki rantaudu ihan heti kotipesäämme, vaan vasta "tärkeämpien" hankintojen jatkeeksi (koska sohva nyt vaan on mukavampi istua, heh.)
Lokin haluaisin asettaa leijailemaan kodin sydämeen, keittiönpöydän päälle. Mutta pohdiskelen täällä, että sopisikohan se myös olohuoneeseen?
Mira
Sillon, kun mun serkku ja tämän vaimoke muuttivat uuteen asuntoon niin tämä vaimoke sai puhuttua vanhojen asukkaiden jättämään heidän lokkivalaisimet heille ja suostuivat :D ne tuli kaupan päälle, aika kiva. Ja toi sopii kyllä olkkariinkin!
VastaaPoistaVautsi! Tosi hyvä kauppa! Eihän semmoisissa summissa tosiaan enää yksi lamppu tunnu missään myyjän kannalta. Harmi, ettei asunnon entisillä asukkailla ollut tuota valaisinta, olisin ehdottomasti neuvotellut sen messiin. ;)
Poista