tiistai 16. heinäkuuta 2013

Uusi sohva ja retrotyynyt



Ja niin on uusi sohva löytänyt tiensä osoitteeseemme! 

Harmaa avokulma kotiutui vain muutama päivä sitten ja vanha, hiukan meille jo pieneksi jäänyt ja kissojen kynsien koettelema sohva sai uuden kodin. The Uusi Sohva on sekä meidän että kissojen hyväksymä: sohvalla on vietetty jo muutama leffahetki ja se on saanut ensimmäiset viinitahrat pintaansa, onpa siihen jo pieni kissan kynsikin kertaalleen upotettu. Kotoisaa!


Myös uudet sohvatyynyt ovat totta kai osa sohvaa. Ajatuksenani oli lisätä asuntoomme mustavalkoisia vivahteita tyynyillä, mutta ihastuin Annon alessa olleeseen turkoosiin tyynyyn kovin ja päätin ottaa sen kesätyynyksi sohvalle tuomaan hiukan väriä muuten vielä kovin vaaleaan asuntoomme. Lisäksi ostostelin pari mustavalkoista tyynyä: Annon virkattu mustavalkoinen tyynynpäällinen on aika söppänä keltaisella reunuksellaan ja kukonaskelkuosia muistuttava tyyny käveli vastaan Hemtexin aleloorasta. Jos ette kerro avomiehelle, voin paljastaa, että aion kyllä vielä käydä shoppaamassa sohvalle yhden tyynyn, nimittäin esimerkiksi Domdom:issa myytävän Fasett-tyynynpäällisen. 









































Sohva on tosiaankin avokulma, mutta vasta tätä kirjoitusta kirjoitellessani huomasin niin keskittyneeni tyynyjen kuvailuun, että unohtui sohvan toinen nurkka kokonaan kuvista! Hups. :)

Kuten huomata saattaa, kauniit reitä vielä ammottavat sohvan yläpuolella. Pyysimme edellisiä asukkaita jättämään reiät paikkaamatta, koska aikeenamme oli ensin laittaa samanlaiset lack-hyllyt samoihin reikiin. Nyt kuitenkin suunnitelmat ovat eläneet ja muuttuneet. 
Mitähän sohvan päälle tulee? ;)

Mira

12 kommenttia:

  1. Ihanan värinen tuo teidän The Sohva. Ihan täydellinen harmaan sävy. Ja vitsi miten kiva alelaari -löytö!

    Aika ilkeetä pitää meitä täällä jännityksessä ;) Ei kait, kivaa nähdä myöhemmin mitä olet suunnitellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JuttaEmilia sohvakehuista, itsekin tykkään sohvan sävystä! Se on parempi kuin muistinkaan, kaupassa kun sen valitsi pienestä tilkusta, oli vaikea hahmottaa, miltä sohva todella näyttää.:) Ja hei, tyynynpäällinen maksoi vain 3 euroa!

      Ja heh, pitäähän sitä pieni mystisyys olla. ;)

      Poista
  2. Sohva on upean värinen! :) En malta odottaa koko kodin esittelyitä ja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva kyllä vastasi odotuksiamme, ja väri on juuri sellainen kuin toivoimme. :) Katsotaan, milloin luen kämpän niin "valmiiksi", että sitä tohtii esitellä ihan. ;)

      Poista
  3. Aikas kivsut tyynyt! :) ja joku peili sopis tohon yläpuolelle? Meiä Mörkö ainaki tykkää kauheesti "peilailla" itseään. Se vaan kurkkii kylläkin ihan ku sen toisella puolella olisi jotain :D hassu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookkin! Tykkään niistä hurjasti. Ihana Mörkö.<3 Kisut on kyllä niin hassuja. Tiuhtikin yksi päivä kurkki meitä eteisen peilin kautta ja oli ihan ihmeissään, välillä kurkki taakseen ja katsoi meitä oikeasti ja sitten uudelleen peilin kautta. :D

      Poista
  4. Sulla on kyllä ihan lyömätön sisustusmaku! :) Kuten tiiät, niin mulla se ei kummoinen ole ja toistaiseksi onkin tämä soluhuoneeni saanut olla varsin rauhassa sisustusinnonpuuskilta...

    Olisiko jonkinlaisia tauluja luvassa? Sun ottamista kuvista olisi meinaan helppo tehdä tunnelmallisia tauluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos elisa, sait ihan korvani punoittamaan :) Noh, kyllä varmaan sullakin sisustusinto kasvaa kun jossain vaiheessa muutat isompiin neliöihin!

      Osuit aika lähelle arvauksessasi.;)

      Poista
  5. Ihanan näköistä. <3 Blogistani löytyy sinulle haaste! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarafina, ja oi, nyt kiireesti kurkkaamaan mikä se mahtaa olla!!

      Poista
  6. Kyllä jäin tutkimaan kuvia ja yksityiskohtia! Hieno! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)