sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Valmistujaisherkkuja ex-teekkarille






Viikonloppua on vietetty valmistujaishumussa, kun rakas avopuolisoni nouti tutkintotodistuksensa viiden vuoden ahkeran opiskelun jälkeen! Viimein joutaa teekkarilakki nurkkaan ja on aika vetäistä kauluspaita niskaan. Vaikka haikeaa toisaalta valmistuminen onkin, pienet ilohyppelyt tehtiin koulun pihalla loistavan suorituksen kunniaksi. Sen verran täytyy myös iloita, että taloudellisesti vaikeina vuosina meillä molemmilla on töitä ja toisemme. Näitä asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä, vaan näitäkin asioita pitää välillä pohtia pysähtymään. On hienoa, että tutkintomme ovat johtaneet juuri siiihen, mihin toivoimmekin niiden johtavan viisi vuotta sitten Tampereelle muuttaessamme.

Kuoharit ja kakut syötiin parhaassa mahdollisessa seurassa, perheen kesken. Appelsiini-valkosuklaa-juustokakku oli suksee ja lohivoileipäkakkukin maittoi vieraille, vaikka ulkonäössä olisi vielä tämän kokin mielestä toivomisen varaa. ;) Kyllä näillä herkutteluilla jaksaa taas palata arkeen. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tehokasta työviikkoa. <3

Mira

6 kommenttia:

  1. Oi ihania herkkuja! Ja onnea puolisolle ;) loisto tuo kuva! Kuvaa hyvin sen fiiliksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, herralta ja leipurilta. :) Olihan sitä vielä hiukan lapsekas olo, kun hypimme koulun pihalla, mutta kyllähän tätä piti jotenkin juhlistaa!

      Poista
  2. Mahtavan näköisiä herkkuja :) Onnea minunkin puolestani puolisolle :)

    VastaaPoista
  3. Onnea herralle tutkintotodistuksesta! Huippu kuva kyllä :) Ja apua onko siitä jo viisi vuotta kun muutitte sinne? Mihin tää aika katoaa.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)