Valoisaa, vaaleaa ja vähän kanervaa

Kun aloin kirjoittamaan tätä, päätin että en aio mainita tässä yhtäkään kertaa kliseistä sanaa "ensilumi" (paitsi että juuri sanoin sen). Mutta kun se vaan on niin ihanaa, ei sitä voi olla hehkuttamatta! On kumma, miten tuo ihana tomusokermainen ihme muuttikaan kaikkea: fiilistä, ilmaa ja maisemaa pimeän ja synkeän jakson jälkeen. Jos mieli vähän yritti lipsua synkkyyteen, tämä viikonloppu on ainakin ollut valoisa ja vaalea. Jopa aurinko kävi pitkästä aikaa kurkkimassa pilvenreunan takaa, että mitä maahan on satanut. Pienestä flunssasta huolimatta hyppelehdin noiden kimaltelevien kiteiden seassa riemukkaasti kamera kourassa.  

Kuvailin kanervia, joita en ikinä saa itselleni hankituksi, reunoistaan jäätynyttä järveä ja hupaisan paljon lumesta riehaantunutta koiraa. Kanervat ovat kauniita ja värikkäitä, lumen kanssa yhdessä niin raikkaita ja silti semmoisia lämpimän näköisiä, eikö? :)

Viikonloppuna kameraan tallentui taas kuvia hyvä määrä sään ollessa niin kiva. (Niitä lisää sitten myöhemmin.) Jos niiskuttava nenäni ei olisi pakottanut sisälle aiemmin, olisin voinut vaellella kameran kanssa pidempäänkin ihmettelemässä kaikkea valkoisen harson alle jääneitä ihmeitä. Nyt onkin aurinkoisia talvikuvia niille päiville katseltavaksi (ja tänne jaettavaksi), kun loska paiskaa vasten naamaa ja nilkkurit täyttyvät vedestä, kun ensilumi muuttuu ensimmäiseksi rännäksi ja vedeksi. Järki (ja sisäinen pieni pessimisti) sanoo, että kyllähän tuo sataa pois. Mutta talvea, lunta ja jopa jäätä rakastava sydämeni toivoo kovasti, ettei se sulaisi. Lumi, älä sula! :)

Pus! 

Mira