lauantai 1. syyskuuta 2012

Majesteettista majailua



Majailimme Bulgariassa ollessamme hotellissa nimeltä Majestic Beach ja se sijaitsi Sunny Beachin rantakadun kauimmaisessa päässä, kaukana baarien ja kaupustelijoiden hulinasta. Matkaa keskustaan on noin 2 km. Mielestäni riittävä etäisyys rauhalliseen lomailuun moisessa paikassa, vaikka välillä rantakatua tallustellessamme meinasi usko ja toivo loppua, lämmössä pienikin matka tuntuu ikuisuudelta.:) Paikka oli kuitenkin huomattavasti rauhallisempi, kuin lähempänä keskustaa olevat pienemmät hotellit. Tähtiäkin hotellilla taitaa olla 4 + (mitälie se + tarkoittaneekaan). Ainakin yksi isoimmista hotelleista se näytti olevan, vaikkei kuva sitä annakaan ymmärtää. :)


Me viihdyimme, vaikka hotellihuoneemme näköala ei ollutkaan harmiksemme merelle päin, vaan saimme tuijotella naapurihotelleja ja roskiksia. Sentään "sisäpihan" pieni ravintola tarjosi meille elävää musiikkia joka ilta, jota parvekkeella kuuntelimme viiniä naukkaillen. Mutta eihän sitä voi kaikkea saada, kai nyt kaikki haluaisivat merinäköalan jos sen samaan hintaan saisi.

Näköaloja parvekkeelta:


Hotellihuone oli siisti, mutta ei mikään wow-elämys, toisin kuin Budapestin hotellihuoneemme keväisellä matkallamme. Täytynee joskus laittaa siitä kuvia, se oli kenties paras hotelli, jossa olen koskaan ollut! 




Hotellilla oli myös ihana allasbaari, jossa viihdyimme hyvin... :)







Miranen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)