lauantai 23. helmikuuta 2013

Lauantai-ilta, teetä ja matkasuunnitelmia








Lauantaipäivä on sujahtanut nopeasti ohi, vaikka oletin sen olevan supertylsä, vietin sen nimittäin lähes kokonaan kolmestaan kissojen kanssa. He eivät ole mitään puheliainta sakkia, paitsi ruokaa halutessaan.  Yllättäen kuitenkin aika kuluikin kuin siivillä, teetä lipitellessä, musiikkia kuunnellen ja matkailulehtiä lukiessa ja vähän valokuvatessakin (siksi vähän sekalainen sarja kuvia). Ihmeellistä tässä on se, että televisio ei ole ollut koko päivänä päällä! Olen nimittäin hirmuinen television orja. Katson tarpeeksi tylsistyneenä mitä vain, vaikka uusintanakin kolmeen kertaan. Netflix ja useat muut tavat katsella ohjelmia eivät yhtään auta ongelmaani. ;)  Mutta äsken hoksasin, että Putouskin meinasi unohtua katsoa!

Meillä oli vakaa aikomus lähteä keväällä Prahaan. Juuri sopivasti sain Mondon tilaajalahjana Parahan matkaoppaan ja selailin sitä jo innoissani pariin otteeseen. Nyt vähän vaikuttaisi siltä, että teemme kesällä sen verran pidemmän reissun eurooppaan reppureissuperiaatteella, että taitaa kevään reissu siirtyä seuraavaan kertaan. Mutta eipä se silti estä vähän opasta raottamasta!

Nyt palaan sohvalle lehtien ääreen ja pidän sen tv:n kiinni - Putous (se loppu, mitä siitä nyt on enää jäljellä) tulkoon nauhalle. Tämä on sitä omaa aikaa, enkä luovuta sitä nyt televisiolle. Piste. 

Rentouttavaa lauantai-iltaa. :) 

Mira

2 kommenttia:

  1. Voi - eipäs tarvinnut muuta nähdä kuin tuo Prahan matkaopas, niin jo tuli ikävä ... voisin varmaan käydä siellä vaikka kuinka monta kertaa, enkä vieläkään saisi kyllikseni.
    Ja ihanaa lauantai-illan rauhaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olette käyneet siellä siis useamman kerran? Tykästyimme Budapestiin viime keväänä ja Prahassa on kuulemma paljon samaa kuin Budapestissa, joten sinne olimme ajatelleet mennä. Mutta saattaa olla, että Prahan reissua pitää siirtää, jos säästämme pidempää euroopan kiertuetta varten. Mutta matkalistalla se pysyy!

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)